”Kun uskoo tuotteeseen ja yrityksen missioon, sitä on helppo tuoda esille” – Henkilöstöesittelyssä Niina Soinila

nolla_E on edelläkävijä energiatehokkuuden saralla, mutta millaista on työskennellä kasvuyrityksessä, joka haastaa perinteiset toimintatavat? Haastattelimme hallintojohtaja Niina Soinilaa, joka on ollut mukana rakentamassa yrityksen hallintoa ja prosesseja tukemaan kasvua ja kansainvälistymistä.

Monipuolinen matka nolla_E:lle

”Aloitin nolla_E:llä koronan jälkeen, kun etsin itselleni merkityksellistä työtä. Yritys haki monenlaista osaamista, ja lopulta rooli muotoutui juuri minulle sopivaksi. Pystyn työssäni vaikuttamaan ilmastonmuutoksen torjuntaan ja päästöjen vähentämiseen, mikä motivoi minua valtavasti”, Niina toteaa hymyillen.

Niina toimii nolla_E:llä nimikkeellä Business Administrator, ja onkin todellinen hallinnon moniosaaja, jonka työnkuva kattaa laajasti eri alueita aina IT-tuesta viestintään, markkinointiin ja taloushallintoon. Aiemmin Niina on työskennellyt hallinnon eri rooleissa myynnin ja markkinoinnin parissa, ja nolla_E:llä hän pääseekin hyödyntämään tätä laajaa osaamista monipuolisesti.

Hallinnollisen työn lisäksi hän on mukana kehittämässä muun muassa nolla_E:n markkinointia: ”Kun uskoo tuotteeseen ja yrityksen missioon, sitä on helppo tuoda esille!”

Yhteisöllisyys ja vastuullisuus ytimessä

nolla_E:n kestävät arvot näkyvät myös sisäisessä toiminnassa, ja Niinan roolissa tämä näkyy esimerkiksi paperittoman toimiston kautta. Muiksi työn hyviksi puoliksi Niina mainitsee esimerkiksi matalan hierarkian:

”Meillä on todella matala hierarkia ja avoin organisaatiokulttuuri. Viikkopalaverit pitävät meidät kaikki yhteydessä toisiimme, vaikka olemme hajautettuina eri puolille Suomea. Meitä kaikkia nolla_E:läisiä yhdistää itseohjautuvuus, merkitykselliset arvot ja halu viedä yritystä eteenpäin.”

Oppia ja oivalluksia projekteista

”Yksi erityisen opettavainen projekti on ollut DataMust, jossa pääsin syventymään projektikoordinointiin ja sisäiseen hallintaan. Se osoitti, että myös pienet yritykset voivat menestyä suurten konsortioiden joukossa.”

Tällä hetkellä Niinaa innostaa erityisesti Enhance Europe -hanke, jossa yhdistyvät hänen rakkautensa Italiaan ja kiinnostuksensa energiatehokkuuteen:

”Projektia vetää Padovan yliopisto Italiassa, ja sen tavoitteena on löytää innovatiivisia ratkaisuja muun muassa aurinkolämpökeräinten laajempaan hyödyntämiseen ja kaupunkilämpösaareke-ilmiöiden lieventämiseksi Välimeren maissa. On hienoa voida hyödyntää Italian-tuntemustani ja kielitaitoani näin merkittävässä hankkeessa.”

Toinen mieleenpainuva projekti Niinalle on ollut Turun Toriparkki, joka on esimerkki siitä, miten fiksulla suunnittelulla voidaan merkittävästi vähentää päästöjä. Tämä innovatiivinen nollahiiliparkki on rakennettu maan alle ja hyödyntää pysäköintihallin rakenteita aurinkolämmön varastoimiseen. Järjestelmä kerää kesällä lämpöä ja käyttää sitä talvella, mikä paitsi vähentää energiankulutusta, myös tukee Turun kaupungin tavoitetta hiilineutraaliuden saavuttamiseksi.

Energiatehokkuuden tulevaisuus ja nolla_E:n seuraavat askeleet

Niina uskoo, että energiatehokkuuden merkitys kasvaa jatkuvasti: ”Jokaisen rakentajan ja kiinteistönomistajan tulisi miettiä energiatehokkuutta ja elinkaariajattelua. Meillä on niin hyvä tuote, että todella toivoisin vielä useamman yrityksen löytävän meidät – tuotteemme todella toimii!”

nolla_E:n kansainvälistyminen tuo uusia mahdollisuuksia. Keskusteluja on avattu muun muassa Yhdysvaltoihin ja Japaniin. ”Tulevaisuus näyttää valoisalta. Energiatehokkuus on noussut keskiöön, ja meillä on mahdollisuus olla edelläkävijöitä alalla”, Niina toteaa toiveikkaasti.

Vapaa-ajalla Niina latautuu kuin Tove Jansson

”Ajankäytön hallinta on aina haaste, kun työ on näin monipuolista ja on siihen hyvin sitoutunut. On tärkeää oppia pitämään huolta omista aikatauluista, ja jättää myös tilaa muulle kuin töille”, Niina kertoo.

Vastapainoa työlle tuovat monipuoliset harrastukset. Niina kuvailee itseään uteliaaksi luonteeksi, ja kokeileekin mielellään uusia harrastuksia. Niina on intohimoinen raviurheilun seuraaja, omistaa ravihevosia ja matkustaa säännöllisesti ravitapahtumiin. Lisäksi hän viettää vapaa-aikaansa kuntosalilla ja mökkeillen:

”Heti kun jäät lähtevät, suuntaan mökille ulkosaaristoon – vähän kuin Tove Jansson.”

Niina rakastaa myös euroviisuja, ja tätä Pohjanmaan kasvattia ilahduttikin suuresti pohjanmaalaisen KAJ:n voitto Ruotsin Melodifestivaleilla. Euroviisujen lisäksi Niina rakastaa Italiaa: hän matkustaa sinne niin usein kuin mahdollista ja myös opiskelee italiaa – aina, kun ehtii.