Kiinteistöalan asiantuntija Markus Steinby on liittynyt nollaE:n tiimiin

Markus Steinby on tammikuun alussa liittynyt nollaE:n tiimin ja tuo mukanaan syvällisen ymmärryksen kansainvälisestä kiinteistösijoittamisesta ja sen tulevaisuuden näkymistä. Markus keskittyy auttamaan nollaE:n asiakkaita entisestään parantamaan energiatehokkuuttaan ja pienentämään hiilijalanjälkeään hyödyntämällä nollaE:n kokonaisvaltaista energiavirtojen uudellenjärjestelyä.

”Kiinteistösektorilla on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa, sillä se tuottaa suuren osan kokonaispäästöistämme. Olen innoissani päästessäni edistämään kiinteistöjen energiatehokkuutta konkreettisesti ja auttamaan asiakkaitamme löytämään parhaat ratkaisut hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi”, Markus kertoo.

Markus on työskennellyt viime vuosina kiinteistöalan asiantuntijaorganisaation KTI:n johtajana ja tätä aiemmin MSCI:ssä Tukholmassa, tuottaen monipuolista tietoa ja analyysejä kiinteistöalan toimijoille ja sijoittajille. Tätä ennen hän toimi monipuolisissa johtotehtävissä kansainvälisten kiinteistösijoitusten parissa Aberdeenillä.  Markus on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Hankenilta ja työskennellyt ennen kiinteistösektorille siirtymistään osakeanalyytikkona kymmenen vuoden ajan eri investointipankeissa Suomessa ja Ruotsissa.

”Energiatehokkuuden parantaminen on äärimmäisen tärkeää tulevaisuutemme kannalta. Mielestäni nollaE:n vahva osaaminen energiainvestointien optimoinnissa yhdessä taloudellisen kannattavuuden kanssa luo hyvin mielenkiintoisen yhdistelmän, jolle on varmasti paljon kysyntää kiinteistömarkkinoilla”, Markus kertoo.

”Markus tuo tiimiimme kansainvälisen kiinteistösijoitusbisneksen kokonaisvaltaisen osaamisen. Tarvitsemme osaamista vasta aloittama mme ohjelmistoliiketoiminnan kansainvälistämisessä. Vuonna 2020 liikevaihtomme kasvoi 300% kotimaassa. Tänä vuonna haemme kasvua myös ulkomailta”, Salomaa sanoo.

Markuksen tavoittaa parhaiten numerosta 040 162 1843 ja sähköpostiosoitteesta markus.steinby@nollae.fi.