nollaE:n energia-asiantuntija Toni Heikura opastaa kesäharjoittelijoita työssään.

nollaE:ssä on tällä hetkellä neljä kesäharjoittelijaa tutustumassa kiinteistöjen simulointiin ja energiatehokkuuden optimointiin. Jesse Malinen, Sándor Bárány, Anton Westerstråhle ja Jaakko Halonen ovat kesäkuun aikana päässeet hyvin vauhtiin ja työskentelevät oikeiden projektien parissa energia-asiantuntija Toni Heikura ja muu nollaE-tiimi tukenaan. Anton ja Jaakko kertovat kokemuksistaan ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Mielenkiintoista ja vaihtelevaa työtä

Kesäharjoittelijamme Anton Westerstråhle on opiskellut viime vuodet Åbo Akademissa laskentatointa. Opinnot ovat nyt paketissa ja Anton valmistuu kauppatieteiden maisteriksi tulevana syksynä. Kesäharjoitteluun nollaE:hen turkulainen päätyi hakemaan luettuaan yrityksestä lehdistä.

”Arvelin, että energiatehokkuuden ja rahoituslaskennan yhdistävässä, kasvavassa yrityksessä olisi tarvetta ekonomille”, Anton kertoo.

Häntä kiinnostaa loogista ajattelua edellyttävän laskentatoimen lisäksi mahdollisuus parantaa maailmaa oman työnsä kautta.

”Olen ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa ja nyt saan edistää vastuullisuutta myös työssäni. Täällä pääsee vaikuttamaan tulevaisuuteen”, hän jatkaa.

Harjoittelu nollaE:ssä on Antonilla sujunut mukavasti ja ensimmäiset viikot ovat olleet mielenkiintoisia.

”Työni on vaihtelevaa, eikä lainkaan yksitoikkoista. Olen myös saanut hyvin perehdytystä. Aina, kun on ollut kysyttävää, olen saanut apua”, Anton kiittelee.

Kaupallisten opintojensa päätteeksi Anton täydensi vielä teoreettista osaamistaan energia-alasta opiskelemalla lämpötekniikkaa ja termodynamiikkaa ennen kesätyön aloittamista. Hän on päässyt työskentelemään jo useamman simulointikohteen parissa.

”Olen oppinut paljon uutta lyhyessä ajassa. Osaamiseni rakennusten energiatehokkuudesta vahvistuu nollaE:ssä koko ajan”, Anton sanoo.

Vapaa-ajallaan muun muassa liikuntaa ja lautapelejä harrastava Anton viihtyy kesäaikaan myös saaristossa mökkeillen.

”Syksyllä jatkaisin mielelläni näissä tehtävissä”, Anton päättää hymyillen.

Rento fiilis ja mukavasti tekemistä

Turun ammattikorkeakoulussa energia- ja ympäristöinsinööriksi opiskeleva Jaakko Halonen aloitti kesäharjoittelunsa nollaE:ssä muutama viikko sitten. Jaakko on omien sanojensa mukaan viihtynyt ensimmäiset viikot hyvin.

”Tykkään! Täällä pääsee tekemään, eikä vain istuskella koneen äärellä. Kiinnostavaa työtä on paljon, enkä usein malttaisi päivän päätteeksi lähteä kotiinkaan, kun työ on kesken”, Jaakko kertoo.

Jaakko on päässyt työstämään heti haastaviakin kohteita ja oppinut samalla nollaE-ohjelmiston käyttöä. Hiljalleen kesäharjoittelija on kartuttanut osaamistaan energiatehokkuuden optimoinnista. Perehdytysvaiheessa kesäharjoittelijat ovat saaneet oikeita kohteita simuloitavakseen.

”Täällä on rento fiilis, vaikka tehdään kovaa duunia. Olen heti saanut myös apua, jos on ollut tarvetta opastukselle”, Jaakko kertoo.

Erityisen mukavaa kohteiden kanssa työskentelemisessä on harjoittelijan mukaan, se että jokainen kohde on erilainen ja yksilöllinen. Seuraavaksi Jaakko odottaa pääsevänsä tutustumaan johonkin optimointikohteeseen paikan päälle.

”Olisi kiinnostavaa päästä näkemään esimerkiksi lämpöpumppuja ja energiakaivoja työn alla olevassa kohteessa”, hän pohtii.

Vapaa-ajallaan Jaakko harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja päätetyöskentelyn vastapainoksi hän viihtyy ulkona kesäaikaan frisbeegolfin, purjehduksen ja rantalentopallon parissa. Syksyllä hän aloittaa viimeisen opiskeluvuotensa ja tavoitteena on valmistua insinööriksi kevään 2020 aikana.

”Opinnäytetyön aihetta täytyy alkaa miettiä. Olisi hienoa, jos se löytyy energiatehokkuuden optimoinnin saralta”, hän päättää.