Maunun koulu Rusko Markku Jessen-Juhler Nikolas SalomaaRuskolla sijaitsevan Maunun koulun energiankulutus pieneni kolmanneksen, kun nollaE suunnitteli koululle optimaalisen ja kannattavan energiaratkaisun.

Talvisin Maunun koulun sisälämpötila alkoi laskea, kun ulkolämpötila putosi pakkasella alle kymmenen asteen. Koululla todettiin, että kiinteistön kaukolämpöliittymä on liian pieni.

”Meitä pyydettiin laskemaan koululle oikean kokoinen kaukolämpöliittymä. Teimme rakennukselle kuitenkin ensin simuloinnin, jossa huomasimme, että kaukolämpöliittymän kasvattamisen sijaan voimme pienentää kiinteistön lämmön tarvetta”, kertoo nollaE:n toimitusjohtaja Nikolas Salomaa.

Simuloinnissa selviää muun muassa rakennuksesta häviävä lämpö ja todellinen lämmitystehon tarve. Simuloinnin perusteella kiinteistölle tehdään optimointi, joka kokoaa kyseiselle rakennukselle parhaan yhdistelmän erilaisia energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä.

Lämpöliittymän kokoa ei tarvinnutkaan kasvattaa ­

”Maunun koululla teimme useita toimenpiteitä, joiden myötä rakennuksen energiatehokkuus parani. Lämmönlähdettä ei ollut kannattavaa vaihtaa, vaan se pysyi kaukolämpönä. Nyt rakennuksessa tarvitaan lämmitystehoa 100 kW aiempaa vähemmän ja samalla energiankulutus on pudonnut alkuperäisestä. Samalla koulun lämpötila saatiin nostettua oikealle tasolle, eikä talvikuukausina tarvitse enää pelätä sisälämpötilan laskua”, Salomaa jatkaa.

Lämmönlähdettä ei ollut kannattavaa vaihtaa, vaan se pysyi kaukolämpönä.

Taloudellista säästöä syntyi, kun kaukolämpöliittymän kokoa ei tarvinnutkaan kasvattaa. Kaukolämpöpaketin suunnittelu ja kasvattaminen olisi liian pienen kaukolämpöputken vuoksi maksanut yhteensä noin 50 000 euroa. nollaE:n optimoima toimenpideyhdistelmä maksoi 43 000 euroa. Maunun koululle säästöä syntyi siis jo heti alkuvaiheessa 7000 euroa.

Suuremman liittymän myötä myös vuotuiset energiakustannukset olisivat kasvaneet. Energiatehokkuuden optimoinnilla koulun nykyinen liittymäkoko pystyttiin pitämään samana. Seurannan mukaan optimoitujen toimenpiteiden ansiosta rakennuksen kokonaisenergiankulutus väheni jopa enemmän kuin alun perin laskettiin. Koulun lämmityskustannuksissa säästetään vuosittain noin 14 000 euroa.

Ruskolla ollaan tyytyväisiä tuloksiin

Maunun koulun saneeraussuunnitelmat muuttuivat matkan varrella ja alkuperäisen suunnitelman mukaisia ratkaisuja ei päästy toteuttamaan aivan sellaisenaan. Tulokset ovat tästä huolimatta hyviä, ja Ruskolla suhtaudutaan nollaE:n konsultointiin myönteisesti:

”Olemme olleet tyytyväisiä Maunun koulun energiatehokkuuden optimointiin. Sen lisäksi olemme käyttäneet nollaE:tä apuna suunnittelussa muutamassa kohteessamme”, kertoo Markku Jessen-Juhler, Ruskon kunnan työpäällikkö.

Ruskolla energiatehokkuustyötä tehdään jatkuvasti sijoittamalla aiemmilla toimenpiteillä saavutetut säästöt uusiin energiatehokkuutta parantaviin toimiin.

Maunun koulu Rusko Markku Jessen-Juhler Nikolas Salomaa

Ruskon kunnan työpäällikkö Markku Jessen-Juhler ja nollaE:n toimitusjohtaja Nikolas Salomaa keskustelevat Maunun koulussa toteutettujen energiatehokkuustoimenpiteiden tuloksista.