Uusimaa Areena

Toni Nyströn uusimaa areena nollae energiatehokkuus

Porvoolaisen Uusimaa Areenan suunnittelua on ohjannut energiatehokkuus heti alusta lähtien. Hallin energiankulutus on minimoitu nolla_E:n tekemän simuloinnin ja energiatehokkuuden optimoinnin avulla. Uusimaa Areenan toimitusjohtaja Toni Nyström on tyytyväinen tuloksiin.

”Ensimmäisen talven seurantatiedot tähän saakka vaikuttavat hyviltä. Sähkönkulutus on vastannut suunniteltua tasoa.”, Nyström kertoo. Ostoenergian kustannukset ovat vuositasolla arviolta noin 10 000 euroa, joista hallin valaistuksen osuus on noin 40 prosenttia. Lämmityskustannukset jäävät siis huomattavan alhaisiksi.

nolla_E on ollut mukana jo hallin suunnitteluvaiheessa ja energiaratkaisut ovat olleet optimaaliset käyttöönotosta lähtien. nolla_E:n optimoinnin myötä hallin lämmitystehon tarve laski lähes kolmannekseen siitä, mitä toteutukseksi oli aivan alun perin kaavailtu. Alun perin suunnitelmissa oli rakentaa kuplahalli, mutta nolla_E:n laskelmien myötä päädyttiin kiinteään halliin. Tämä on vaikuttanut kiinteistön arvoon myönteisesti ja optimoitu energiaratkaisu nostaa hallin arvoa vielä merkittävästi.

Energiaoptimoitu ratkaisu on kustannustehokkain

”nolla_E:n tekemän simuloinnin myötä saimme nähtäväksemme erilaisia vaihtoehtoja. Valitsemamme, optimoitu energiaratkaisu on neljä kertaa kustannustehokkaampi tavanomaiseen ratkaisuun verrattuna. Alkuvaiheessa hybridilämmityksen säätäminen vei hieman aikaa, mutta nyt sisälämpötila on pakkasillakin ollut suunniteltu 12 astetta”, Nyström sanoo.

Palloiluhallissa energiaa kuluu lähinnä lämmitykseen ja kesäkaudella viilennykseen. 4000 neliömetrin kokoinen halli tarjoaa puitteet jalkapalloharrastajille ympäri vuoden. Hallin käyttöaste on heti alusta saakka ollut hyvä ja käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä tiloihin. Keinonurmikentän lisäksi hallissa on avoin kuntosalialue. Kuluvan vuoden aikana hallin yhteyteen rakennetaan vielä pukeutumistilat wc- ja suihkutiloineen. Näissäkin on tarkoitus hyödyntää nolla_E:n suunnittelemaa energiaratkaisua.

”Urheiluseurat ja oppilaitokset käyttävät hallia aktiivisesti. Lisäksi Uusimaa Areenassa järjestetään erilaisia tapahtumia ja työhyvinvointitoimintaa. Tänä vuonna on tulossa ainakin kolme erilaista messutapahtumaa”, Nyström kertoo. Tuliterän Uusimaa Areenan tulevaisuus vaikuttaa siis varsin energia- ja kustannustehokkaalta.