Energiatehokkuuden suunnittelu vaatii taloudellisia taitoja

Toimitusjohtaja ja kauppatieteiden maisteri Nikolas Salomaa tituleeraisi itseään mieluiten rakennuscontrolleriksi. Hänen ajattelussaan yhdistyvät taloudellisuus ja energiatehokkuus tavalla, joka ei ole ominaista rakennusalalla. Näkemys muodostui teknisessä myyntityössä vuosien aikana.

”Suunnittelijat eivät ymmärtäneet tuotteita eivätkä olleet kiinnostuneita energiatehokkuudesta. Se johti isoon ristiriitaan, sillä rakentajat, saneeraajat ja muut lämmityslaskujen maksajat olivat erittäin kiinnostuneita energiatehokkuudesta. Oli siis olemassa kiinnostuneita ihmisiä, oikeanlaisia tuotteita, mutta ei suunnitteluosaamista”, valottaa Salomaa taustoja nollaE Oy:n perustamiselle.

Kokemus opetti Salomaalle, että energiatehokkuutta parantavat tuotteet jäävät käyttämättömiksi, koska suunnittelijoilla ei ole osaamista niiden toiminnoista. Salomaa kiersi ympäri Suomea korjaamassa toimimattomia järjestelmiä työskennellessään Savumax Oy:ssä, jossa energiatehokkuusosaaminen oli Suomen rajojen sisäpuolella ainutlaatuista. Sen osaamisen Salomaa yhdisti rahoituslaskentaan ja perusti nollaE Oy:n.

”Energiatehokkuuden maksimointi tarkoittaa sitä, että toteutetaan mahdollisimman pienellä kustannuksella mahdollisimman iso energiansäästö. Sijoitetun pääoman tuotto maksimoidaan. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin takaisinmaksuaika, joka on olettamuksiin ja yksinkertaistuksiin perustuva ajatusvirhe”, sanoo Salomaa.

Oman työn onnistumista mitataan asiakkaalle säästetyissä euroissa, ja samalla kaavalla voi asiakaskin laskea hyötynsä. Salomaa tietää tämän itsekin käytännössä. Asuuhan hän rakennuttamassaan Suomen ensimmäisessä passiivitalossa, joka kuluttaa noin 3000 kilowattituntia vuodessa.

Energia-asioille tarvitaan vastuullinen suunnittelija

Rahoituslaskentamalliin perustuva energiatehokkuuslaskelma on Salomaan mukaan ainoa järkevä tapa lähestyä asiaa. Ongelmia syntyy siitä, että rakennusprojekteissa suunnittelupöydän ääressä istuvat arkkitehti, rakennesuunnittelija, lvi-suunnittelija ja sähkösuunnittelija, joiden työhön ei sisälly energiatehokkuus- eikä rahoituslaskenta-ajattelu.

”Tulevaisuudessa pöydän äärellä istuu tavallaan toisena pääsuunnittelijana energiasuunnittelija, joka huolehtii arkkitehdin rinnalla siitä, että energiatehokkuus toteutuu kaikissa osa-alueissa paitsi erikseen myös optimaalisesti kokonaisuutena. Käytännössä hän siis laskee jokaisen kuviin tehdyn muutoksen vaikutuksen energiatehokkuuteen”, sanoo Salomaa.

Rakennukset ovat tänä päivänä monimutkaisia kokonaisuuksia. Jokaisen suunnittelijan omalla osa-alueella on jo muutenkin paljon mietittävää, minkä vuoksi energiatehokkuuden lisääminen muiden suunnittelijoiden työnkuvaan on käytännössä mahdotonta. Edelleen alalla kamppaillaan huonon rakentamisen laadun yleisyydestä.

”Nollaenergiataloilla on riski homehtua vain silloin, mikäli se on rakennettu huonosti. Sama koskee mitä tahansa taloa. Kaikki talot homehtuvat, jos rakentamisessa on tehty virheitä esimerkiksi höyrynsulussa. Vanha rakennustekniikka ja hirsitalot yhdistetään usein raikkaaseen, puhtaaseen ilmaan, mikä on täyttä huuhaata”, toteaa Salomaa.

Työn alla uutta ja vanhaa

Juuri nyt nollaE:n tiimi työskentelee kerrostalojen ja omakotitalojen energiatehokkuuksien kimpussa. Esimerkkinä Salomaa mainitsee 1960-luvun kerrostalon saneerauksen, jossa energiankulutus pudotetaan 900 megawattitunnista 150:een sekä uuden, kahden kerrostalon kokonaisuuden, jossa energiankulutus on optimoitu 150 megawattituntiin tavanomaisilla maalämpöratkaisuilla saatujen 500:n sijaan. Vaihtelua työhön tuovat tulevaisuuteen katsovat projektit.

”Meillä on työn alla nollaenergiataloiksi luokiteltavia omakotitaloja. Sellaisia, joita rakennetaan pelkästään vuoden 2020 jälkeen. Näissä energiankulutus on optimoitu olemattoman pieneksi. Niin pieneksi, että jäljelle jäävän kulutuksen pystyisi jo nyt toteuttamaan ilman sähköliittymää. Silloin optimointi ulottuu pikkutarkasti kodinkoneisiin ja kulutuselektroniiikkaan asti”, kertoo Salomaa.

Yksi mielenkiintoisimmista projekteista on Suomen ensimmäinen Joutsenmerkkiomakotitalo, jolle nollaE on toteuttanut energiaoptimoinnin. Salomaa povaa vastaaville projekteille valoisaa tulevaisuutta, sillä Joutsenmerkkitalojen sisäilma on paras mahdollinen ja energiatehokkuuskin on toteutettu optimoidusti.

 

Teksti ja kuva: Sanna Lindén

Julkaistu 17.8.2016